Milla Turunen: “Työtäni on muuttaa monimutkainen ymmärrettäväksi”
First Goal on Millan ensimmäinen oman alan työpaikka. Graafisen suunnittelijan työnä on muun muassa visualisoida työnkulkuja ja prosesseja. Työ on opettanut ymmärtämään myös insinöörejä.
Liityit First Goalin joukkueeseen suoraan koulun penkiltä, mikä sinut toi tänne?
Olen opiskellut Pekka Halosen Akatemiassa graafista suunnittelua. Sattumalta First Goalilla oli etsinnässä joku, joka voisi autella visuaalisen puolen kanssa ja pääsin hyppäämään lähes suoraan koulun penkiltä tänne töihin. Aloitin työt syksyllä 2021, ja tämä oli siis ensimmäinen oman alani työpaikka.
First Goal on mahtava paikka tehdä töitä – kukaan ei hengitä niskaan ja ilmapiiri on tosi rento.
Kerro hieman työnkuvastasi?
Tyypillisesti saan eteeni esimerkiksi kuvauksen jostain työnkulusta tai prosessista, jonka sitten muutan visuaaliseen ja selkeämpään muotoon. Käymme kuvattavan asian läpi yhdessä, enkä välttämättä siinä vielä ymmärrä itse asiasta juuri mitään. Tämä työ on kuitenkin opettanut tulkitsemaan insinöörisanastoa, ja olenkin saanut hyvää palautetta siitä, miten hahmotan ja selkeytän asioita. Välillä tässä joutuu myös hiukan epämukavuusalueelle, ja olen samalla oppinut lisää esimerkiksi englantia.
Mitä kaikkea osaat?
Olen opiskellut muun muassa brändi-ilmeen suunnittelua, pakkaussuunnittelua, animaation tekoa – monenlaista graafiseen puoleen liittyvää. Yleensä työskentelen Illustratorin, Photoshopin ja Indesignin kanssa. Olen myös tehnyt opistolla jatko-opintoja kuvataidepuolella. Tulevaisuudessa haaveissa on vielä jatkaa alan opintoja, mutta tällä hetkellä olen kyllä tosi tyytyväinen työhöni enkä haluaisi lähteä mihinkään.
Mihin vapaa-aikasi kuluu?
Pienestä pitäen luovat jutut ovat olleet tärkeitä. Tykkään piirtää, maalata, tehdä taidetta ja käsitöitä. Paljon tulee myös lenkitettyä koiraa ja liikuttua luonnossa. Tankotanssi harrastuksena on hyvää vastapainoa koneen ääressä istumiselle.
Luovat harrastukset tulevat myös esille, sillä minulla on syksyllä Keravan kirjastossa näyttely töistäni. Esillä on muun muassa öljyväri- ja akvarellimaalauksia sekä hiilipiirroksia.
Lue lisää
- Asiantuntijoiden yhteystiedot
- Kaikki asiantuntijaesittelyt