Raportointi ja seuranta: tähtää tulevaisuuteen

Kaikki törmäämme raportointiin — joko itse raportoimme ja tai olemme osa raportteja, joskus tietenkin molempia. Asiakaspalvelumaailmassa raportointi ja seuranta ovat iso osa kokonaisuutta.

Seurannalla tarkoitetaan reaaliaikaista monitorointia: nähdään juuri sen hetkinen palveluiden tilanne ja osataan sen perusteella reagoida mahdollisimman hyvin, nopeasti ja tehokkaasti, jotta asiakkaiden palveleminen eri kanavissa olisi mahdollisimman positiivista.

Raportoinnilla tarkoitetaan historian tutkimista. Sinne ei tietenkään voi enää koskea ja vaikuttaa, mutta faktojen perusteella on mahdollista kehittää ja muokata kokonaispalvelua. 

Raportoinnin avulla palveluita on mahdollista tarkastella useista eri näkökulmista, kuten esimerkiksi seurata asiakaspalvelijoiden tehokkuutta, vertailla palveluja, tiimejä ja asiakaspalvelijoita keskenään sekä tehdä erilaisia raportteja johdolle eteenpäin katselmoitaviksi. 

Raportointi auttaa asiakkaat hymyilemään

Uskaltanen kuitenkin väittää monilla jäävän syvälliset analyysit riittävän usein tekemättä ja näin arki vie liikaa mennessään. Eli jos ja kun raportoit, älä vain raportoi. Mieti raporttien sisältö ja etenkin kehitystoimet numeroiden ja pylpyröiden perusteella. Katso, mieti, sparraa, toimi, korjaa ja toista tätä säännöllisesti eli jatkuvasti.

Raportoinnin ydintarkoitus on nähdä faktaa ja niiden pohjalta saada tulevaisuudessa asiakkaat hymyilemään. Niin mekin haluamme eli autamme asiakkaita yhteisissä retkissämme.

Lataa asiakaspalvelun kehittäjän opas

First Goalin asiantuntijoiden laatima kattava, maksuton opas kertoo asiakaspalvelusi tilan ja auttaa viemään sen uudelle tasolle.

Tutustu palveluihimme

  • Kehityssuunnitelmat: Yrityksellenne ammattilaisen laatima konkreettinen suunnitelma asiakaspalvelun kehittämiseen
  • Kilpailutukset: Etsimme ja kilpailutamme yrityksellenne parhaiten soveltuvat asiakaspalveluratkaisut
  • Käyttöönotot: Autamme yrityksiä asiakaspalvelujärjestelmien käyttöönottoprojekteissa
  • Muut palvelut: Sparraus, koulutus, konseptoinnit, auditoinnit, asiakkaiden palvelupolut, prosessikehitys, integraatiot, selvitykset