Juuso Ihalainen: ”Haluan auttaa ihmisiä ympärilläni menestymään”

Hankejohtaja Juuso Ihalainen nauttii työnsä monipuolisuudesta: hankkeen saattelu päätöksestä maaliin vaatii paljon vaiheita ja moninaista yhteistyötä. Vapaa-aikaa vauhdittavat muun muassa kaksi koiraa ja viisi hevosta. Juttusarja esittelee First Goalin asiantuntijoita.  

Kerrotko aluksi hieman omasta työhistoriastasi? 

Aloitin oman todellisen työurani moninaisten kesätöiden ja opiskelujen jälkeen energiateollisuuden yrityksen IT-organisaatiossa vuonna 1999. Tein hetken töiden ohella myös jatko-opiskeluja, mutta ne jäivät parin vuoden jälkeen – työ vei mennessään. 

Vuonna 2006 siirryin Tieto-Tapiolaan kehittämään ja ylläpitämään kommunikaatiopalveluita Tapiola-ryhmälle. Viiden vuoden aikana tehtiin hienoja asioita ja opittiin paljon muuttuvasta maailmasta. 

Siirryin vuoden 2011 aikana Soneralle kehittämään ja tukemaan menestyvää myyntiä erityisesti monipuolisten asiakas- ja kohtaamispalveluiden kärjellä. Jatkuvasti siirryin lähemmäksi myyntiä, koska asiakkaiden kanssa tekeminen hankinnan ja toteuttamisen eri vaiheissa oli silloinkin jo se ykkösasia minulle. 

Päivälleen viiden Sonera vuoden jälkeen siirryin Santa Monica Networksille myynnillisiin johtotehtäviin. Vajaan kahden vuoden jälkeen istuin Kuopiossa metsän penkillä ja juttelin Mikan (linkki Mikan esittelyyn ) kanssa. Silloin kylvettiin uuden alun siemen, ja nyt olen ollut vajaat viisi vuotta First Goalin palveluksessa. Koko FG-matkan ajan olen tehnyt itselleni tärkeän asiakkaan kanssa yhteistyötä kehittäen ja ylläpitäen moninaisia palvelukokonaisuuksia.  

Olen todella kiitollinen matkasta ja tämänhetkisestä tilanteesta. Kokemusta on tullut ja yhteistyössä on monta mutkaa tullut kaarrettua. 

Kerrotko lyhyesti nykyisestä työstäsi? 

Työni on monipuolista. Ihan oikeasti todella monipuolista. Kaikkea yksityiskohtia ei tietenkään voi julkisesti kertoa, mutta kuten ”titteli” kertoo, teen asiakkaalle hankejohtajan töitä. Yksinkertaistettuna kilpailutan erikseen sovittuja hankintakokonaisuuksia tai luomme yhdessä kehityskokonaisuuksia, joita sitten erillispäätöksellä aikataulut, resurssit ja rahat huomioiden johdan kaikkien osapuolien kanssa maaliin. 

Paljon tulee tehtyä yhteistyötä eri toimittajien ja palveluntarjoajien kanssa sekä myös monien sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa.  

Vaikka kehittäminen ja uuden tekeminen on kivaa ja palkitsevaa, olemassa olevan turvaaminen on myös lähellä arkea ja sydäntä. Kaikki ei aina mene suunnitellusti tai toimi kuten on piirretty. Silloin tykkään tarjota aktiivisesti auttavan käden ja ratkaista yhteistyössä asian taas oikealle raiteelle.  

Mikä sinua motivoi nykyisessä työssäsi? 

Suuri motivaation lähde jokaiseen päivään on työn monipuolisuus, mutta suurin asia ovat ihmiset. Työssäni en kaipaa henkilökohtaista menestystä. Joskus sitä kyllä tavoittelin. Sisäinen ajatukseni ja tahtotilani on nykyisin vain saada ympärilläni olevan ihmiset menestymään. Tykkään auttaa, se tuntuu ja näkyy arjessa.  

Entäs sitten mielenkiintosi kohteet töiden ulkopuolella? 

Asumme rakkaan vaimoni kanssa Espoossa. Kotona meitä hurmaavat kaksi vekkulia koiraa. Olemme myös mukana neljässä ravihevoskimpassa, ja meillä on yksi oma ratsuhevonen. Vapaa-aika menee todella paljon urheilun ja liikunnan sekä arvatenkin koirien ja hevosten kanssa kaikkea harrastaen. Vapaa-aikaa vietämme myös mökillä Isnäsissä. Siellä on nautinnollista rentoutua ja ladata akkuja. 

Onko vielä jotain muuta, jota haluaisit kertoa itsestäsi?  

Tiku ja Pandora ovat meillä kotona. Maucca (Mauglis) on Vihdissä. Börje (Forever First Lady) ja Kalle (Quite A Boy) ovat Kirkkonummella ja Jubilee (Jubilee Hoss) Tampereella sekä Rudi (Rudebox) Mikkelissä.  

Lue lisää